Jyrki Kivistö
Vantaa

Olen 47-vuotias aluevaaliehdokas. Koulutukseltani olen laskentatoimen merkonomi. Alkujaan olen kotoisin Porvoosta, vuodesta 2007 Vantaalla, nykyisin Koivukylässä, asuva yrittäjä. Olen ollut myös palkansaajana yksityisellä ja kunnallisella puolella, sekä väliaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä.

En ole antamassa hienoja vaalilupauksia. Asiat mistä puhun näihin vaaleihin liittyen ovat koskettaneet itseäni vuosien saatossa.

Mielestäni vaaleihin liittyvät osa-alueet, sosiaali- ja terveyspalvelut sekä palo- ja pelastustoimi koskettavat lähes kaikkia ihmisiä jossain vaiheessa elämäntilannetta.

Itselleni näistä tärkein osa-alue on mielenterveyspalvelut. Näitä, kuten myös valitettavasti monia edellä mainittuja asioita koskettaa sama suuntaus. Palveluiden keskittämistä isoihin yksiköihin ja tällä tavoin asioimisen vaikeutuminen.

Myös perus terveys- ja sosiaalipalveluiden pitäminen lähellä asiakasta on tärkeätä. Ei kaikkia palveluita tarvitse tarjota pienistä yksiköistä mutta ainakin se ensikontakti eri tilanteissa. Näin potilas tietää mihin pitäisi mennä seuraavaksi.